Marco Pogioli iski kolme maalia

Kuopion Palloseuran hyökkääjät Marco Pogioli ja Kalle Parviainen nousivat lauantaisen harjoituspelin ratkaisijoiksi. Pogioli tehtaili kolme maalia ja Parviainen kaksi, kun keltapaidat voittivat Iisalmessa kotijoukkue PK-37:n maalein 1-5.

Parviainen avasi maalitilin 20 peliminuutin kohdalla. Pogioli viimeisteli puhtaan hattutempun 50:n, 64:n ja 65:n minuutin pelin jälkeen. Parviainen laukoi päätösnumerot 76.minuutilla.

Juninho ei jatka Kuopiossa

Brasilialaishyökkääjä Juninho ei jatka keltapaitojen riveissä. Hyökkääjä saapui Kuopioon aluksi viiden viikon koeajalle ja ratkaisu tehtiin lauantaisen harjoituspelin jälkeen. "Juninho on taitava pelaaja, mutta me etsimme hieman toisentyyppistä kärkipelaajaa. Pelaajan otteet eivät ole vakuuttaneet riittävästi, eikä hän enää jatka meillä", KuPS-valmentaja Juha Malinen kertoi pelin jälkeen.

Valmentaja oli muuten tyytyväinen joukkueensa esittämään hyökkäyspeliin. "Joukkueessa oli hyvä ilme ja me pelasimme viihdyttävää jalkapalloa. Teimme viisi maalia ja hyökkääjät tekivät ne kaikki. Pogioli ja Parviainen syöttelivät myös hyvin ja laukoivat runsaasti", valmentaja kiitteli peliesitystä.

"Pyrimme pelin hallintaan"

Malisen mukaan joukkue pyrkii jatkossakin hallitsemaan pelikentän tapahtumia. "Me pyrimme siihen, että ajattelemme positiivisesti ja me viemme peliä. Joukkueessa vallitsee aktiivinen tekemisen ilmapiiri ja pelasimme tänään runsaasti hyviä hyökkäysyhdistelmiä. Tänäänkin me veimme peliä ja pyrimme siihen, että näin olisi kesälläkin", valmentaja painottaa.

KuPS kohtaa seuraavassa harjoituspelissään Kingsin. Peli pelataan torstaina Kuopiossa keskuskentän kuplahallissa.

Kuplahalliin rajattu pääsy

Turvallisuusmääräykset rajoittavat valitettavasti yleisön pääsyä torstaiseen peliin. Halliin saa päästää tiukkojen määräysten mukaisesti enintään sata henkilöä. Määrä sisältää molemmat pelaavat joukkueet taustahenkilöstöineen (yhteensä 50).

KuPS saa käyttöönsä lisäksi 25 kiintiölippua ja Kings toiset 25 kiintiölippua. Muita ei halliin valitettavasti voida päästää ja sisäänpääsyä myös valvotaan tarkasti torstai-iltana.

Martti Juurtela

KuPS:n kokoonpano ensimmäisellä 30-minuuttisella (3-3-2): Roope Reinikainen - Jan Berg, Mika Lähderinne, Olli Itälä - Jussi Heikelä, Pasi Tuutti, Mohamed Kamara - John Keister, Kalle Parviainen.

Kokoonpano toisella puolituntisella (3-3-2): Roope Reinikainen (46min Roope Matsi) - Janne Reinikainen, Mika Lähderinne, Olli Itälä - Aki Sipilä (49min Jan Berg), Marko Kivilä, Pietari Holopainen - Marco Pogioli, Juninho.

Kokoonpano viimeisellä puolituntisella (3-3-2): Roope Matsi - Jan Berg, Mika Lähderinne, Olli Itälä (72min Janne Reinikainen) - Jussi Heikelä, Pasi Tuutti, Pietari Holopainen - Kalle Parviainen (72min John Keister), Marco Pogioli (72min Mohamed Kamara).