KuPS-FC Kuusankoski 20.5.2004
Lopputulos 2-0 (0-0)
77 min 1-0 Tahvanainen
88 min 2-0 Parviainen
Alkupeleissä nähtiin muutamia hämäriä tyyppejä.
Joitain terävämpiä ja valoisampiakin persoonia oli toki paikalle saapunut.
Avaus oli sama kuin kauden aiemmissakin peleissä.
Peli lähti käyntiin edellisen kotipelin tapaan KuPSin vahvalla vyörytyksellä. Vänäri ei ole parhassa mahdollisessa kunnossa.
Banzailla oli taas vahvistus kaukaa... aina Neulamäestä saakka.
Vyörytys oli kuitenkin tehotonta.
Ja vastustajan maalivahti pysyi valppaana...
... ja hoiti vähät työnsä tarkasti.
Banzai-ryhmä katseli huolestuneena tehotonta räpeltämistä muhkuraisella kentällä.
Kuusankoski sai otetta ja itseasiassa ensimmäisen jakson lopun ja toisen alun parhaat tilanteet olivat vierailla.
Fanituotemyynti oli jälleen hyvissä käsissä.
Toisen jakson alku oli siis vieraiden, mutta KuPS otti vaihtojen myötä otteen haltuunsa.
Erikoistilanteisiin alkoi löytyä vaarallisuutta.
Ja tässä Tahvanainen viimein puskee Manson kulmasta 1-0.
Yleisön riemu oli sanoinkuvaamaton vielä 2 minuuttia maalin jälkeenkin.
Seurasi KuPSilaisten marssi palkintoja noutamaan.
Vastustajan parhaana ei kuitenkaan onneksi palkittu ketään KuPSilaista. (Eikä tuomariakaan koska Kallella on porttikielto palkintoja jakamaan...)
Bati sai edellisen pelin hattutempusta Knallin päähänsä.
Kylläpä kelpaa esitellä uutta päähinettä kuvaajallekin.
Kiitos KuPSi ja nähdään seuraavassa pelissä.
Kalle heitti ensimmäiset kommentit vieraskirjaan jo Pannuhuoneelta.