KuPSin toimitusjohtajan Markku "Vine" Raatikaisen haastattelu 28.6.2001:
- Miten on sujunut loikkaus kentiltä toimistoon. Vieläkö veri vetäisi pelaamaan?
Pelaajauran lopettaminen on sujunut suhteellisen helposti. Olen kiinni 24 h vuorokaudessa KuPS teemalla ja joskus jäävän vapaa - ajan käytän mielelläni muuhun kuin jalkapalloon. Olen tosin viime aikoina käynyt PuPa ( Puijon Pallo ) ikämiesten treeneissä ja yhdessä pelissäkin Koskaanhan pelaamista ei voi kokonaan jättää, se on kuulunut elämääni 6 - vuotiaasta lähtien
- Mitkä pelit ovat omalta pelaajauraltasi jääneet parhaiten mieleen ja miksi?
Mieleen on jäänyt paljon mukavia muistoja eri otteluista. Ehkä eniten muistaa otteluita, joissa puolustajapelaajana on päässyt maalin tekoon, Liigatasolla maaleja syntyi 16 kappaletta, parhaalla kaudella 5 maalia 1991 (? ) Nuorten maaottelut sekä viralliset että epäviralliset ovat kaikki myöskin hyvin muistissa Juniori vuosien pelit ovat tietysti olleet ihan yhtä tärkeitä ja muistorikkaita. Ensimmäinen SM - mitali, hopea 1978 D - junnnuissa Jämsänkosken turnauksessa. Kaiken kaikkiaan junnuvuosilta karttui 6 SM mitalia 3 kultaa, 1 hopea ja 2 pronssia eri ikäluokista
- Mieluisin muisto(t) pelaajauralta. Entä ikävin?
Mieluisia muistoja on paljon, voitot ja maalit maistuivat aina. Aikuisten tasolla sinällään SM mitali tai Cupin voitto jäi saavuttamatta. Tosin en pitänyt sitä itselleni niin pakonomaisena tavoitteena, jos olisin pitänyt minulla olisi ollut mahdollisuus siirtyä seuroihin, jossa niitä tuli. Kupsilaisuus on ollut minulle aina tärkeä asia ja näin elämässäni muitakin tärkeitä arvoja ( työ, vaimon työ, perhe ) kuin SM - mitalin tavoittelu. Tosin KuPSinkin puitteissa olimme muutamana vuotena lähellä mitalia. Tietysti tärkeitä hetkiä on ollut olla joukkueen kapteenina nostamassa KuPSia sarjaporrasta ylemmän 1993 liigaan ja 1998 ykköseen 1996 kausi Warkaudessa ( VarTP) on sikäli mielessäni, ettemme hävinneet Kakkosessa koko kauden aikana yhtään ottelua ja joukkueen liberona tein 9 maalia kaudella ( 1 rankki )ja Warkaus nousi ensimmäisen kerran historiassaan Ykköseen
- Toimenkuva
Erittäin laaja. Osallistun / joudun osallistumaan ainakin välillisesti miltei kaikkiin asioihin mitä KuPS:n ympärillä tapahtuu, mutta luonnollisesti mielelläni.
- Millainen on työnjakonne valmentajan kanssa joukkuetta koottaessa?
Erittäin tiivis.
- Mitä mieltä olet maalivahti Jyrki Roviosta?
Jyrki on vastannut esityksillään odotuksiamme. Jyrki vahvuutena on myöskin pelaajan näkökulmasta laaja - alaisempi katse ja arvostus yleensäkin seuratoimintaa kohtaan oman kokemuksensa kautta. Jyrki on tehnyt hyvää työtä myöskin KuPS:n markkinoinnissa.
- Mitä ajattelet Kopareiden paluusta?
On aina hyvä, että alueella syntyy kilpailua ja mielenkiintoa paikallisella tasolla syntyy sitä kautta myöskin alasarjoihin.
- Millainen on verkosto/agentti jonka kautta KuPS hankkii pelaajia ulkomailta, varsinkin Itä-Euroopasta?
KuPS:lla on muutamia ns. avainyhteyksiä / henkilöitä / verkostoja Eurooppaan. Markkinoilla liikkuu sen lisäksi muita scoutteja, agentteja ja pelaajia omina edustajinaan pitäen yhteyttä meihin ja muihin liigaseuroihin
- Mikä on itäeurooppalaisen keskitason kaverin hintataso verrattuna samantasoiseen kotimaiseen tai brassiin tai englantilaiseen.
Hintatason määrittää aina hinta / laatusuhde. Suomalaisilla seuroilla ei ole resursseja maksaa samoja korvauksia pelaajille kuin mitä muualla euroopassa on, joten ihan ns. kärkipään miehiin ei ole mahdollisuutta yltää.
- Onko Jakobaan oltu yhteydessä ;-)
Stevan on pitänyt yhteyttä.
- Millainen on tällä hetkellä Heerenveen-kuvio?
Yhteistyön kolmas vuosi on menossa, yhteistyön kehittämisestä KuPS:n ja SC Heerenveenin välillä on keskusteltu.
- Liigajoukkueen osalta olisi ihan kiva kuulla miten pitkälle tavoitteet on rakennettu? KTS, PTS seuralla?
Tämä vuosi on teemalla vakiinnuttamisen vuosi, 2 - 3 vuoden aikajänteellä tavoitteet ja resurssien rakentaminen sille tasolle, että KuPS pelaa mitalisijoista, jota kautta selviytyy mukaan myös eurocuppeihin.
- Miltä talous tällä hetkellä näyttää (onko alkukausi vastannut odotuksia)
Olemme edenneet suunnitellusti.
- Ajatuksiasi alkukaudesta muuten kuin taloudellisesti?.
Olemme pelillisesti mukana tavoitteessamme, sijat 5 - 8. Yksittäisinä pettymyksinä alkukauden osalta kotitappio FC Lahdelle ja voiton menetys tai oikeastaan tapa millä voitto menetettiin MyPa:lle. Muilta osin olen ollut tyytyväinen
- Mitalijoukkueen rakentaminen edellyttää budjetin kasvattamista nykyisestä 5 miljoonasta. Miten tämä onnistuu Kuopiossa, josta ei löydy suuryrityksiä pääsponsoriksi?
Seura organisaatiota kehittämällä, tässä asiassa markkinoinnillisella puolella.
- Keillä pelaajilla on voimassa useamman kauden kattavia sopimuksia?
Niskanen, Rovio,, Hartikainen, Happonen, Reinikainen, Parviainen ja Pellikka
- Millä keinoilla nykyiset pelaajat aiotaan saada pidettyä joukkueessa, kun KuPS ensi kaudella pelaa edelleen liigassa?
KuPS:ssa kukaan ei pelaa väkisin, haluamme nähdä KuPS:n omalla tavallaan pelaajia kiinnostavana ja kehittävänä ympäristönä. Toki seurakin tarkastelee omalta puoleltaan pelaajien panosta ja miettii tulevaisuutta ja sen tavoitteita ja millaisia eväillä niitä kohti on realistista edetä. Muutoksia ja vaihtuvuutta on aina pelikausien välillä.
- Aiotaanko jatkossa juniorityöhön panostaa enemmänkin ja onko Heerenveenillä jotain roolia myös KuPS:n juniorityön saralla. Siellä junioreissa on kuitenkin KuPS:n kokoisen joukkueen tulevaisuus.
Juniorityöhön on panostettu ja sitä kehitetään kaikenaikaa. KuPS:lle ja sen kaikille sidosryhmille on tärkeää nähdä joukkueessa riittävän korkea omavaraisuus aste eli oman juniori tuotannon kautta tulleita hyvätasoisia tulevaisuuden tähtipelaajia.
– Onko suunnitteilla esim ottelua KuPS all Stars (vanhat Starat) vastaan nykyjoukkue tai vastaavaa?
Ei ole suunniteltu. KuPS:n Veikkausliigan pelirytmi ei anna tilakaan tänä vuonna pelikauden aikana tuollaiselle ottelulle.
- Onko suunnitelmia miten KuPSia tehdään lisää tunnetuksi: brandi-ajattelua? Esim. KuPS-junioriturnaus tai Kuopio-sellainen, järjestäjänä KuPS. "Hall of fame" savolaisjalkapalloilulle, museo,?
Brandimme tunnetaan erittäin hyvin ympäri Suomen, Junnukouluja pidetään, resurssit museo yms. ajatuksille / toteutuksille ovat pienet.
- Missä vaiheessa on Kuopiossa jalkapallostadion-hanke?
Olemme luottavaisella mielellä sen starttamisen suhteen lähitulevaisuudessa.
- Onko osakeantia suunnitteilla?
Ei ole
- Miltä on fanitoiminta vaikuttanut tähän asti?
Kaiken kaikkiaan positiivinen ja tervetullut asia. Osoitus omalla tavallaan vahvasta KuPS jalkapallokulttuurista ja asian tärkeydestä ihmisille. Kannustus joukkueelle on erittäin tärkeää ja joukkue on omalta osaltaan myöskin tyytyväinen toimintaanne
- Millaista yhteistyötä seura tekee fanien kanssa? Onko ajatuksia/halukkuutta yhteistyön lisäämiseksi?
Olemme seuran puolelta hankkineet fanituotteita. KuPS ja fanikerho pitävät yhteyttä toisiinsa.
- Onko tulossa uusia fanituotteita?
Tällä hetkellä ei ole suunnitelmissa, viimeisimmät tuottet pyyhe ja tarrat.
- Miten fanituotteet ovat käyneet kaupaksi? Mikä on ollut suosituin tuote?
Tuotteita on mennyt kohtuullisesti, ehkä olisin odottanut suurempaa menekkiä, mutta kausi on toki vielä alkupuoliskollaan . Suosituin tuote on ollut Banzai CD
- Terveiset faneille
Tsemppiä ja kannustusta peleihin !