Banzain hallitus on ohjeistanut uuden (eläin)tunnuksen luomista. Piirtäjänä on toiminut
Elina.
Ja mikä olisikaan kelta-mustille kannattajille sopivampi tunnus kuin kanarialintu.
Kanarialintua tullaan käyttämään jatkossa "taistelulippumme" rinnalla.
Tosin kanarialintu tullee Kapakka-Banzain ampiaisen tavoin näkymään jatkossa enemmän
niin netissä kuin tulevissa fanituotteissa.
Aggressiivisuutta on haettu silmillä ja hiukan eteenpäin olevalla asennolla.
Suulla on pyritty kuvaamaan kannustusta. Pallo otettiin kuvaamaan lajia.
Siipien asentona on toinen siipi kyljellä ja toinen pystyssä, joka kuvaa vähän
savolaista tietoa/taitoa/osaamista - joku saattaisi sanoa jälkiviisautta...
Linnun nimestä on käyty keskustelua jäsenosiossa jo jonkin
aikaa. Ja onpa siitä äänestettykin. Linnulle on ehdotettu
nimiä: Hilima, Aalis (varattu), Banzai, Kuppi, Laululintu, Kalakukko,
Futiskukko, Tipinaattori, Pallolintu, Tipi, Tipu, Savolaene, Siipiveikko,
Taistelulintu, Keltasiipi, Keltuainen, Kami, Jippijai, Puavo, Sampo, Pele,
Pulu, Velho, Kikka, GP. Äänestyksessä eniten kannatusta
sai Hilima ja toiseksi Pulu. Lisäksi monet ovat olleet sitä mieltä,
että "ylivoimaista" nimiehdotusta ei ole ja siten katsotaan jatkossa,
mikä vakiintuu linnun nimeksi. Ehdotuksia voi siten yhä tehdä
foorumilla.